Takaisin

Yrityksen kansainvälistyminen – tarinankerrontaa glokaaleilla markkinoilla

Suomalaiselle yritykselle liiketoiminnan tekeminen kansainvälisesti on monesti yrityksen kasvun edellytys. Nykymuotoisessa maailmassa tosin ei ole enää erikseen globaaleja ja lokaaleja markkinoita, vaan teknologioiden, yhteisöjen ja markkinatalouden luoma glokaali (maailmanlaajuisesti paikallinen) kehys liiketoiminnan tekemiseen. Mitä se tarkoittaa markkinoinnin näkökulmasta ja miten tällaisessa maailmassa markkinoinnilla tuetaan yrityksen kasvua ja kehitystä?

Tätä pohdimme Redlandin aamiaisseminaarissa, jossa puhujina toimivat Pekka Pärnänen, yksi tunnetuimmista Piilaaksossa vaikuttavista suomalaisista, sekä pitkään viennin parissa työskennellyt Redlandin COO Anne Laitinen.

Pärnäsellä on yli 30 vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta ja hänen yrityksensä MAD-Partners auttaa Pohjoismaiden ja Baltian alueen yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa Yhdysvaltojen markkinoilla. Hänen vinkkejään on syytä kuunnella tarkoin.

Tarina toimii erottautumistekijänä

Tarinalla on uskomaton voima. Nykypäivänä elämme valtavan tietomäärän äärellä koko ajan. Ne ihmiset, joita yleensä liike-elämässä haluamme tavoittaa ja vakuuttaa, saavat satamäärin vastaavanlaisia yhteydenottoja. Miten erottautua muutamassa sekunnissa muista? Tätä pohtii jokainen yritys, joka haluaa tehdä kauppaa Suomen rajojen ulkopuolella.

Usein helmasynti on se, että yrityksen olemassaolon syy ei ole selkeä, tai ei olla ihan varmoja, mikä suurempi ongelma ratkaistaan maailmassa. Miten yrityksen tuote tai palvelu tekee maailmasta paremman paikan.

”Helposti unohdetaan ihmiset – aloita tarina henkilöillä. Kun on kiinnostavat tyypit, ja heillä tarvelähtoinen ratkaisu johonkin ongelmaan, se luo perustan miksi firma on perustettu”, toteaa Piilaaksoon kymmenittäin suomalaisia yrityksiä kammennut Pärnänen.

Luo muistijälki ja kerro minkä ongelman ratkaiset

Jos yritys onkin Suomessa tunnettu, ei siitä ole juuri hyötyä maailmalla – päinvastoin, tähän saatetaan helposti tuudittautua. Monesti tapaamisessa potentiaalisen asiakkaan kanssa uudella markkinalla saadaan vastapuoli vakuutettua huippuinsinöörityöstä. Mutta seuraavana päivänä neuvottelukumppani ei muista edes yrityksen nimeä.

”Suomessa ollaan maailman parhaita tuotetasolla, meillä on maailman parhaimmistoon lukeutuvat teknologiat. Mutta emme osaa kääriä niitä tarinaan”, sanoo Laitinen.

Glokaaleilla markkinoilla sinun pitää pystyä luomaan muistijälki, perustelemaan yrityksesi olemassaolo ja kertoa, minkä ongelman ratkaiset. Tuotetieto, organisaatiokaavio tai prosessisi eivät kiinnosta ketään.

Tunne kohderyhmäsi arvopohja

Kohdemarkkinaa puhuttelevan tarinan pystyy luomaan, jos tuntee kohderyhmänsä arvopohjan. Vain jaetulle arvopohjalle pystyy rakentamaan yhteisesti kiinnostavaa liiketoimintaa. Etenkin niillä maailman parhailla tuotteilla.

”Brändi luodaan tunnistamalla ensin kohderyhmät ja ymmärtämällä heidän arvomaailmansa. Näiden tietojen varassa voidaan luoda kohderyhmiä puhuttelevat viestit ja visuaalinen maailma, sekä valita kanavat, missä tätä viestiä jaetaan”, sanoo Laitinen.

Ilman kohderyhmäymmärrystä brändin ja osuvan, puhuttelevan tarinankerronnan luominen on kuin sillä kuuluisalla haulikolla roiskisi.

Epäonnistu nopeasti

Pärnänen tietää kokemuksesta, etteivät sijoittajat useinkaan luota yrityksiin, joiden tekijät eivät ole aiemmin epäonnistuneet.

”Epäonnistu mieluummin nopeasti ja palaa jaloillesi. Epäonnistuminen tarkoittaa riskinottokykyä ja kertoo myös siitä, että olet selvinnyt aiemminkin pahoista paikoista”, neuvoo Pärnänen.

Kun keskittyy ymmärtämään markkinaa, epäonnistuminenkin on helpompaa. Mutta valmistautuminen ja tarinankerronta osana brändiä on olennaista, muuten et tiedä edes sitä, oletko oikeasti epäonnistunut, vai oletko epäonnistunut vain tarinasi kertomisessa.

”Piilaakso ei ole kaikkien markkina. Voi kirpasta, ellei pääse sinne, mutta epäonnistumisen analyysin avulla voi löytää omat todelliset markkinansa”, kannustaa Pärnänen.

Tärkeimmät vinkit Piilaaksoon tulijalle

1. Tunne lokaali businesskulttuuri. Vaikka monella on palmujenhohtoinen kuva Kaliforniasta, niin se ei tarkoita, että mennään shortseissa bisnestapaamiseen. Saat olla casual, mutta smart casual.
2. Älä anna keltaisen nesteen nousta päähäsi. Ihmisten välisessä bisneksessä et koskaan tiedä milloin kohtaan henkilön uudelleen – esimerkiksi toisessa ympäristössä.
3. Kysy oikeita kysymyksiä – mieti, mitä voit oppia muilta ja mitä lisäarvoa voit heille aidosti tuoda.
4. Anna eteenpäin – uusi henkilö alalla voi olla tuleva pomosi tai asiakkaasi.
5. Pidä ääntä, mutta älä liikaa. Tee itsesi näkyväksi, mutta älä räyhää.
6. Hyväksy virheet – virheiden tekeminen jalostaa sinut paremmaksi riskinottajaksi ja menestyjäksi.

Tarvitsetko apua markkinoinnissa, viestinnässä tai digitaalisissa palveluissa? Me Redlandilla olemme kasvu- ja kehityskumppanisi, oli markkinasi sitten Piilaakso, Suomi tai jokin muu. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan sopiva kokonaisuus yhdessä!