WordCamp-terveiset Belgradista - Redland
Takaisin

WordCamp-terveiset Belgradista

Viime viikonloppuna Serbian pääkaupunkiin Belgradiin kokoontui yli 2000 WordPress-julkaisujärjestelmän kanssa työskentelevää ihmistä kerran vuodessa järjestettävään WordCamp Europe-konferenssiin. Myös Redlandin kehittäjät olivat mukana tapahtumassa viidentenä vuonna peräkkäin.

Vuosi 2018 on ollut WordPressille merkityksellinen. Avoimen lähdekoodin sisällönhallintajärjestelmä täytti toukokuussa 15 vuotta, minkä vuoksi Redland järjestikin taannoin WordPress-syntymäpäiväjuhlat toimistollaan.

Myös Belgradissa oli aistittavissa, että yli 30 prosenttia internetistä hallitseva WordPress elää ja voi hyvin.

WordPressin sisällönhallintaan massiivisia muutoksia

WordPressin kehittyminen blogialustasta maailman suosituimmaksi sisällönhallintajärjestelmäksi on tapahtunut paljolti sisällön ympärillä. WordPressin vahvuutena pidetyt sisällönhallintatyökalut ovat kesän jälkeen saamassa ison faceliftin. Jo pari vuotta puhuttu Gutenberg-nimeä kantava sisältöeditori on nimittäin vihdoin näkemässä päivänvalon. WordPressin toinen perustaja, yhdysvaltalainen Matt Mullenweg, kertoi perjantain esityksessään uuden editorin saapuvan todennäköisesti jo elokuussa.

WordPressin sisältöä on perinteisesti hallittu hyvin paljon tekstinkäsittelyohjelmia muistuttavan tekstieditorin avulla. Uusi Gutenberg kuitenkin lähestyy sisältöä täysin uudelta kannalta. Gutenbergin avulla käyttäjä voi helposti koostaa sivuja erilaisista muokattavista blokeista, joiden ulkoasua ja järjestystä on helppo muokata ilman ohjelmointiosaamista. Perinteisesti tämän tapainen modulaarinen lähestyminen on tehty muilla tekniikoilla, sillä se ei ole ollut mahdollista pelkän WordPressin coren avulla.

Jatkossa uudet WordPress sivustot suunnitellaan Gutenbergin filosofian mukaisesti. Isolla osalla olemassa olevia sivustoja tekstieditorina tulee edelleen olemaan perinteinen versio, jonka käyttäminen onnistuu Classic editor-lisäosaa käyttämällä, sillä Gutenberg vaikuttaa paljon siihen, miten sivut rakennetaan.

Viime vuosien tapaan Gutenbergille oli tapahtumassa varattu useita puheenvuoroja.

JavaScript ja frontend-kehitys vahvasti esillä

WordPressin kehittäjäpiireissä on kuhistu jo useita vuosia JavaScriptistä ja frontend-kehityksen merkityksestä. Myös tämän vuoden WordCamp Europessa asiat olivat vahvasti esillä, osin myös Gutenbergin myötä.

JavaScriptin ja NPM:n kanssa työskenteleviä kehittäjiä saattaa kiinnostaa tieto siitä, että WordPressin kehittäjäyhteisö on julkaisemassa WordPressiin liittyviä JavaScript moduuleita NPM:n kirjastoon kaikkien kehittäjien saataville. Jatkossa WordPressin toiminnallisuuksia on siis entistä helpompi tuoda esimerkiksi JavaScript-pohjaisten web-sovellusten käyttöön. Tämä saattaakin jatkossa olla suunta, joka jatkossa valtaa markkinoita: WordPressistä otetaan käyttöön sen ehdottomat vahvuudet, sisällönmuokkaustyökalut, ja itse sivuston frontend toteutetaan muilla tekniikoilla, kuten JavaScriptillä. Tämäntyyppiset Headless CMS-ratkaisut mahdollistavat esimerkiksi saman sisällön käyttämisen useissa eri sovelluksissa, kuten verkkosivuilla ja mobiilisovelluksissa.

Välimuistituksesta ja Googlen AMP:sta apua suorituskyvyn optimointiin

Yksi vuodesta toiseen toistuvista puheenaiheista on suorituskyky. Mobiililaitteet ja -verkot, matkustaminen sekä kehittyvien maiden vahvempi tuleminen internetiin asettavat vaatimuksia nykypäivän verkkopalveluille.

Tämän vuoden tapahtumassa puhuttiin mm. välimuistituksen tärkeydestä. Korkean liikenteen sivuilla on ensiarvoisen tärkeää, ettei jokaiselle sivun kävijälle tehdä palvelinta kuormittavaa täyttä sivun latausta, vaan osa kävijöistä saa sivun välimuistista. Tämä nopeuttaa sivun latausta ja säästää palvelinta kuormalta. Tämä puolestaan vähentää palvelimen tehon ja sähkön tarvetta, mikä omalta osaltaan tekee hyvää myös maapallollemme.

Välimuistituksen suhteen tulee kuitenkin olla tarkkana. Jos sivulla on kävijäkohtaisesti personoitavaa sisältöä, ei koko sivun välimuistittaminen ole vaihtoehto. Mobiililaitteilla tulee huomioida, että liian aggressiivinen välimuistittaminen käyttäjän selaimeen saattaa aiheuttaa kävijälle harmia mobiililaitteen tallennustilan täyttyessä.

Myös Google ja sen AMP (Accelerated Mobile Pages) saivat huomiota tapahtumassa. Ensimmäistä kertaa WordCamp Europe -tapahtumaa sponsoroinut Google esitteli Belgradissa erityisesti AMP-ratkaisuaan. AMP:ssa mobiilisivujen latausnopeutta voidaan optimoida rajusti. Vaikka AMP:n käyttöön liittyy muutamia kysymysmerkkejä, kuten se, että AMP-sivut säilötään ja tallennetaan Googlen välimuistipalvelimille, on tuotteessa tapahtunut viime aikoina paljon kehitystä.

Ennen kaikki AMP-sivut näyttivät fontteja myöten täsmälleen samoilta. Kaikki brändielementit loistivat poissaolollaan. Nyt palvelua on viety siihen suuntaan, että AMP:lla ladatut sivut näyttävät täysin – tai ainakin lähes – samoilta kuin ne näyttäisivät ilman AMP:ia.

Google ei koskaan tule paljastamaan hakukoneensa ranking-algoritmeja, mutta tapahtumassa vihjailtiin siitä, että jatkossa Google tulisi indeksoimaan sivuista nimenomaan mobiiliversiot. Tällöin esimerkiksi desktop-versiossa näkyvät, mutta mobiiliversiossa piilotetut sisällöt, eivät hakukoneisiin päätyisi. Joka tapauksessa jo nyt tiedetään, että mobiililla on valtava osuus kaikesta liikenteestä ja Google arvostaa sivuston nopeutta. Siksi yllä mainitut asiat ovat kiinnostavia kaikille.

Monipuolista ohjelmaa

WordCampit tarjoavat perinteisesti monipuolisia puheenvuoroja. Kaiken yllämainitun lisäksi osallistujille tarjottiin mm. vinkkejä luovuuteen ja henkisen jaksamisen ylläpitämiseen. Erilaisten puheenvuorojen ohella tarjolla oli myös workshoppeja sekä yhteisön muihin jäseniin tutustumista. Suomalaisia tapahtumassa oli hiha-arvion mukaan yli 30, mikä on varsin kunnioitettava määrä varsinkin, kun yhteydet Suomesta Serbiaan eivät ole maailman parhaat. Osa suomalaisista päätyikin yhteiskuvaan.

Tapahtuman lopuksi paljastettiin myös ensi vuoden WordCamp Europen sijainti ja ajankohta. WordCamp Europe 2019 tullaan järjestämään juhannusviikonloppuna Berliinissä. Jos vanhat ennusmerkit pitävät kutinsa, on Redlandilta myös tuolloin delegaatio tapahtumassa.

Jos haluat kuulla lisää WordCampin asioista tai haluat ottaa tässä artikkelissa esiteltyjä asioita käytäntöön, voit olla yhteydessä digitaalisten palveluiden tiimiimme.