Viisi uutta osakasta henkilökunnan omistamaan Redlandiin
Takaisin

Viisi uutta osakasta henkilökunnan omistamaan Redlandiin

Henkilökuntansa täysin omistama Redland uskoo, että onnellisin henkilökunta ja tyytyväisimmät asiakkaat tuovat luonnollista kasvua. Vuoden vaihteessa Redlandin omistuspohjaa kasvatettiin viidellä uudella osakkaalla. Redlandissa työskentelee tällä hetkellä 50 työntekijää, joista osakkaita on kaikkiaan 17.

“Olemme arvojohdettu yritys, jolle osaava ja sitoutunut henkilökunta on kasvun ja menestymisen edellytys. Meille on tärkeää, että voimme tarjota henkilökunnallemme mahdollisuutta yrityksen osakkuuteen ja tämä on kirjattu strategiaamme”, sanoo Mari Masalin, Redlandin toimitusjohtaja ja osakas.

Uusia Redlandin osakkaita ovat: operatiivinen johtaja Anne Laitinen, digistrategi Julius Kuutti, digisuunnittelija Marko Myller, Junior AD Mikko Multanen sekä projektipäällikkö Anni Vaara.

“Tulin Redlandille työharjoitteluun vuonna 2016 ja aika pian minut vakinaistettiin graafiseksi suunnittelijaksi. Sen jälkeen henkilöstömäärä on tuplaantunut, joten olen nähnyt aikamoisen murroksen. Tässä kyydissä on ollut luonnollista kasvaa myös henkilökohtaisissa taidoissa ja kehittyä tehtävissä. Tällä hetkellä minua inspiroi Redlandin kansainvälistyminen ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet”, kertoo uusi osakas Mikko Multanen.

“Ei tarvinnut kahdesti miettiä kun minua pyydettiin osakkaaksi, sillä haluan kehittää yritystä ja henkilökunnan loistavaa yhteishenkeä kaikin tavoin”, Multanen summaa.

Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä miten kasvatamme ja kehitämme sinun liiketoimintaasi!