Yritys- ja yhteisöviestintä

Yritysviestintä ja yhteisöviestintä

Tämän päivän liiketoimintaa tehdessä läpinäkyvyys ja vuorovaikutteisuus ovat avainasemassa muuallakin kuin kevätjuhlapuheissa. Siksi yritysviestinnän on kyettävä samaan, sillä sosiaalisen median luoma viestinnän kulttuurimuutos vaikuttaa vahvasti myös yritysviestinnän ja yhteisöviestinnän odotuksiin.

Nykyisin meteliä saa ja kannattaa pitää onnistumisista, mutta myös epäonnistumisista. Hopee ei oo häpee, ja mokan ei tarvitse olla viestinnällinen katastrofi. Toiminnan läpinäkyvyys, viestinnän proaktiivisuus, osallistaminen sekä kriisiviestintävalmiudet ovat olennaisimmat edellytykset, jotta yritysviestintäpaketti pysyy kasassa.

Ulkoisen ja markkinointiviestinnän lisäksi tuemme asiakkaitamme sisäisen viestinnän kehittämisessä ja tavoitteiden saavuttamisessa. Kannustamme asiakkaitamme viestimään rohkeasti ja ottamaan vastuun yrityskuvansa hallitusta kehittämisestä sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Kaikkein haastavimpien viestintätilanteiden tehokkaaseen hoitoon saamme tarvittaessa tukea myös laajalta viestintäkumppaneidemme verkostolta.

Pyydä tarjous viestintäpalveluista