Case Remeo

Digitaalisen liiketoiminnan kumppanuus

Remeo on suomalainen ympäristöhuoltoalan yritys, jonka missiona on mahdollistaa ja edistää kiertotaloutta. Ensimmäisenä osana digitaalisen liiketoiminnan kumppanuutta Redland uudisti Remeon verkkosivuston.

Lähtökohdat

Remeo kilpailutti verkkopalvelunsa uudistamisen ja digitaalisen liiketoiminnan kumppanuuden alkuvuodesta 2018 ja valitsi tiukan seulonnan jälkeen Redlandin. Yhteistyö alkoi verkkosivuston uudistamisella, mikä oli ensimmäinen vaihe digitaalisen tiekartan osa-alueista seuraaville vuosille.

Tavoitteena oli yhdistää vanha verkkosivusto, sitaatti.remeo.fi -sisältöportaali, raportointipalvelu ja verkkokauppa yhdeksi palveluportaaliksi. Uudistuksen tavoitteena oli palvella asiakkaan eri kohderyhmiä entistä paremmin sekä kehittää myyntiä verkossa.

Ratkaisu

Sivustouudistus aloitettiin tutkimalla tarkasti, mitä verkosta haetaan toimialaan liittyen. Tämän pohjalta tehtiin hakusana-analyysi, joka toimi verkkopalvelun rakennesuunnittelun pohjana. Ajatus oli tuoda kaikki Remeon palvelut ja tuotteet helposti löydettäviksi ja ohjata niistä vahvasti yhteydenottoihin sekä myynnin pariin.

Aiemman sisältöportaalin sisällöt löytyvät nyt uudelta verkkosivustolta omassa, relevantissa kiertotalousosuudessa. Lisäksi sivustolle luotiin paljon uutta sisältöä, jolla palvellaan asiakkaita eri käyttötilanteissa. Uudistettu remeo.fi ohjaa käyttäjää vahvasti toimintaan. Esimerkiksi uutiskirjeen tilaaminen ja yhteydenotto asiakaspalveluun on nyt mahdollista tehdä myös palvelu- ja tuotesivustoilla.

Tulokset

Verkkosivusto julkaistiin toukokuussa 2018, ja jo ensimmäisen kuukauden aikana sen kautta saatiin yli 500 yhteydenottoa. Sivuston konversioprosentti on erinomainen.

Sivustoa kehitetään jatkuvasti palautteen mukaisesti. Julkaisun jälkeen sivustolle on luotu uutta sisältöä sekä sen analytiikkaa ja maalituksia on kehitetty. Jatkossa tavoitteena on johtaa sivuston kehittämistä sekä digitaalista markkinointia dataan perustuvalla tiedolla, ja vastata näin paremmin asiakkaan liiketoiminnan tarpeisiin.

“"Redland on Remeon digikumppani ja auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme nopeasti ja helposti digitaalisissa kanavissa. Keväällä 2018 toteutettu sivustouudistus on yhteisen digitaalisen tiekartan ensimmäinen vaihe, ja se on jo nyt saanut aikaan merkittäviä mitattavia tuloksia. Redland jalostaa toimeksiantomme toimimaan verkossa parhaalla mahdollisella tavalla ja ehdottaa uusia mahdollisuuksia sekä sivustomme että digitaalisen markkinointimme kehittämiseksi." ”

Taina Luoto
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Remeo