HUS – Redland

HUS

Case HUS

Toimintakertomus ja henkilöstökertomus 2018

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. HUSissa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta ja siellä työskentelee 25 000 ammattilaista. HUS päivitti brändi-ilmeensä syksyllä 2018. Uusi ilme otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön Redlandin toimesta HUSin vuosikertomukseen sekä henkilöstökertomukseen.

Lähtökohta

Niin vuosi- kuin henkilöstökertomuksen kokoaminen on työläs prosessi. Se vaatii onnistuakseen selkeät raamit, aikataulun, vastuunjaon ja roimasti tekijöidensä välistä luottoa. Siinä missä vuosikertomus kokoaa yksiin kansiin HUSin vuoden tärkeimmät uutiset, tapahtumat ja avainluvut, keskittyy henkilöstökertomus HUSin henkilöstövoimavarojen nykytilan ja tavoitteiden tiivistämiseen sisäisille ja ulkoisille sidosryhmille.

Ratkaisu ja lopputulos

Molempien kertomusten tiedon seula on tiukka ja sen tekemiseen osallistuu monipuolinen kattaus asiantuntijoita aina talousosastosta toimitusjohtajaan ja tulosalueyksiköihin.  Mukana on myös kumppaneita kuten painotalo sekä käännöstoimisto.

Vaativa prosessi vaatii piinkovaa projektinhallintaa ja aktiviista, läpinäkyvää viestintää osapuolten kesken. HUSin ja Redlandin yhteistyö toimi hyvin selkeän vastuunjaon ja aikataulutuksen ansiosta.

Ennen varsinaista taittotyötä kannattaa siis tehdä taitolle visuaaliset raamit. Se nopeuttaa prosessia ja helpottaa taittajan työtä.  Suunnittelimme henkilöstökertomuksen ja vuosikertomuksen sisältösivujen mallisivut sekä infograafien, taulukoiden ja muiden visuaalisen esitystapojen formaatit, joissa sovellettiin HUSin uutta visuaalista ilmettä. Lisäksi vastasimme henkilöstökertomuksen kannen suunnittelusta ja valokuvauksesta.

Kaikki sisällöntuotanto on sisältömarkkinointia. Sitä kannattaa hyödyntää eri kanavissa pitkin vuotta. Eli on hyvä muistaa, että jo tuotettuja haastatteluita ja artikkeleita voidaan hyvin hyödyntää vuosikertomuksen ja henkilöstökertomuksen sisällöntuotannossa.  Olemassa olevan sisällön hyödyntämisen lisäksi tuotimme henkilöstökertomukseen uutta sisältöä haastatteluiden avulla.

Kertomukset ovat selattavissa verkossa PDF-muodossa, HUS henkilöstökertomus 2018 ja HUS vuosikertomus 2018. Hyvä yhteistyömme jatkuu ensi vuonna.

Voimmeko auttaa?

Kysy ihmeessä lisää