Takaisin

Redland jatkaa kannattavaa kasvuaan ja vaihtaa toimitusjohtajaa

Markkinointi,- viestintä– ja digitaalisia palveluja tarjoava Redland kasvatti liikevaihtoaan yli 50% vuoden 2018 aikana. Vahvassa kasvussa olevan yrityksen uutena toimitusjohtajana aloittaa Mari Masalin 1. huhtikuuta alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Raila Lassila jää perhevapaalle.

Masalin on ollut osakkaana, asiakkuusjohtajana ja vastannut HR-asioista Redlandissa vuodesta 2015 lähtien. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus mainosalalta, jossa hän on työskennellyt useissa toimistoissa (mm. McCann, Bob Helsinki ja Skandaali). Toimitusjohtajana hän aikoo keskittyä erityisesti yrityskulttuurin kehittämiseen ja henkilöstön vahvuuksien tukemiseen.  

”Redlandin kilpailuetu on vahva ja sitouttava yrityskulttuuri, jossa tärkeää on henkilökunnan onnellisuus ja arvojemme mukainen toiminta. Tavoitteeni on viedä tätä syvemmälle ja kehittää yritystä kohti ihmiskeskeistä johtajuutta asiakeskeisyyden sijaan. Haluan myös varmistaa, että pystymme jatkossakin kehittämään asiakkaidemme liiketoimintaa ja tarjoamaan kasvun paikkoja henkilöstöllemme”, sanoo Masalin.

Masalin jatkaa vahvasti myös asiakastyössä. Jotta aika riittää monenlaisiin tehtäviin, uuden toimitusjohtajan hallinnolliseksi ja operatiiviseksi tueksi on juuri rekrytoitu kasvun mahdollistaja.  

Liikevaihto kasvoi 50% – tuloksesta puolet henkilökunnalle

Redlandin kasvutahti on ollut vakaata ja tulosta on syntynyt tasaisesti. Vuonna 2018 liikevaihto oli 2,8 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 261 000 euroa. Edellisvuoteen nähden liikevaihto kasvoi yli 50% ja henkilökunnan määrä lisääntyi kymmenellä asiantuntijalla.

”Kasvumme on ollut strategian mukaista ja se on seurausta hyvistä rekrytoinneista. Uskomme, että onnellinen henkilökunta saa aikaan asiakastyytyväisyyttä, josta seuraa luonnollista kasvua. Olemme erityisen tyytyväisiä siitä, että näin nopeassa kasvuvauhdissakin onnistuimme tekemään hyvän tuloksen”, toteaa Lassila.  

Redlandin palkitsemismallin mukaan tuloksesta jaetaan henkilökunnalle puolet, osittain bonuksina ja osittain koulutukseen ja työhyvinvointiin panostaen. Parhaillaan on käynnissä etätyökokeilu Palma de Mallorcalla.

”Idea etätyöstä ulkomailla syntyi henkilökuntamme toiveesta. Haluamme toteuttaa tällaisia aloitteita, sillä työntekijöiden sitouttaminen ja vahvan yrityskulttuurin luominen ovat tärkeitä kasvuyrityksen menestystekijöitä”, jatkaa Masalin.

”Luottavaisin mielin luovutan Redlandin vetovastuun Marille, kun itse siirryn kasvattamaan Suomen väkilukua”, naurahtaa Lassila.

Redlandin hallituksen puheenjohtaja on perustajaosakas Simo Vunneli ja Raila Lassila jatkaa hallituksen jäsenenä. Nimityksen yhteydessä Mari Masalin nousee hallitukseen.